Neulanhaltija

Koska opintoni ovat huomenna nyt tältä erää ohi, on minulla taas aikaa kiertää nukketeatteriesitysteni kanssa ympäri Lahtea ja ympäristökuntia. Aikaa on myös kodin perusteelliselle siivoamiselle (kylläpä meillä onkin tihraista ja pölyistä joka puolella) ja pienimuotoiselle KonMarituksellekin (Lapset saivat työhuoneestani puolet omaksi hengailu- ja peliluolahuoneeksi). Ja tsadaa, myös ompeluprokkiksille ja puutarhanhoidolle on nyt aikaa,

Niinpä esittelen tässä taas uudet tallukkaani, jotka ovat nyt työn alla. Nämä jalkineet saivat ideansa terveyskeskuksen aulassa näkemistäni toisen asiakkaan nilkkureista, joissa oli kivat moniväriraitaisiksi kudotut varret.

Nilkkureita en nyt kuitenkaan lähtenyt tekemään, vaikka sää olisikin sellaisille nyt otollisempi. Halusin saapikkaat, jotka sopivat "työmekkojeni"pariksi tulevaan syyskauteen. (Ajatella, vaikka kesä on tulossa, minä ajattelen jo syksyä, ihme tyyppi!)

Nämä saapikkaat työstän paksusta beessistä villakankaasta ja villalankojeni jämistä.

Välivuoriksi silppusin yhden vanhan & nuhruisen torkkuhuovan ja vuoriksi shakkiruutuista kuosiinkudottua puuvillakangasta. Tallukkaat etenevät nyt verkkaisella vauhdilla ja tämä bloggailu myös. Kuulemisiin siis seuraavan kerran, kun jaksan tänne koneelle istahtaa ja olen saanut aikaan jotain ylös kirjattavaa.

Mukavaa toukokuuta kaikille teille! Toivotaan oikein paljon auringonpaistetta ja yökastetta, niin luonto virkoaa talven jäljiltä uuteen kukoistukseen.

Heippatirallaa!

Kuinka siunattu olenkaan, kun saan tehdä työtä, josta asiakkaat iloitsevat ja josta minä itsekin iloitsen. Olen onnellinen, että viime kuukaudet olen saanut kokea itseni tarpeelliseksi ja yhteiskunnalle merkitykselliseksi.

Olen saanut olla ekaluokkalaisten apuopena ja rohkaisevassa työyhteisössä jäsenenä. Olen saanut esittää lukuisia nukketeatteriesityksiä lapsiryhmille, opettajille ja lasten ohjaajille. Olen saanut myös opettaa ja ohjata. Ihan mahtavaa!!!

Tässä postauksessa esittelen eilisen illan kirjatuunaussatoa Mukkulan kirjastolta, jossa askartelijoina toimi suuri joukko herttaisia äitejä ja ihastuttavia tyttäriä. Häkellyttävän hienoja töitä, eikö vain? Kiitos mitä kaunein kaikille askartelupajaan osallistuneille!

Kahden tunnin höpötyksen ja askartelun aikana syntyi paperisilpun ohella ihastuttavia leikkimaailmoja, pieniä lahjarasioita, paperikoristeita ja käsilaukku.

Tässä upea Willi Länsi legoleikkeihin.

Pieniä perhosrasioita tulitikkurasioista, huopakankaista, helmistä ja paperiperhosista.

Lumoava prinsessan puutarha.

Pieni vesiputous ja uimaranta vaikkapa PetShopeille.

Häikäisevä uima-allas esimerkiksi Friends Legoille.

Tyylikäs terassi pikkunukeille aurinkotuoleineen.

Upea oli ilta. Tässä oma näytteeni hevostallista, joka tulee saamaan kyllä lisää osia kesän mittaan, sen verran hienoja ideoita sain minäkin näppäriltä kurssilaisiltani.

Mukavia askarteluja myös sinulle hyvä Neulanhaltija-blogin lukija!

Ja oikein paljon auringonpaistetta kevääseenne! Tilatkaahan nukketeattereita ja käsityökoulutuksia, niin minä tulen tuulispäänä paikalle :) . Infoa Neulanhaltijan työhuoneen tarjonnasta löytyy TÄÄLTÄ.

Olen ilokseni löytänyt syksyksi työn, tai oikeastaan työ löysi minut. Minusta tulee yksityinen perhepäivähoitaja neljälle yli 3-vuotiaalle lapsoselle. Olen innoissani ja onnellinen tästä yllätävästä käänteestä elämässäni. Perhepäivähoitajan työ täyttää kaikki kritterini unelmieni työstä. Saan työskennellä ja touhuta kotona ja saan tarjota laadukasta varhaiskasvatusta, jossa kodinomaisissa puitteissa sanataide, draamakasvatus, kädentaidot ja luonnossa liikkuminen ovat vahvasti läsnä.

Koska minä ajattelen aina jotain tehden, aloitin perhepäivähoitajan urani suunnittelun aamupiiri -maailman suunnittelulla.

Lähtökohtana suunnittelulle oli päiväohjelman ja aamutarinan läpikäynti pienimuotoisen nukketeatterin kautta. Nukketeatterin lavasteen työstin olohuoneemme pianotuolin ylle irtohupuksi.

Huppu työstyi varastosta löytyneestä fleesestä (Kiitos Johanna ja Jouni lahjoituksesta!) ja Huopakangaspaloista (Kiitos Volarille lahjoituksesta!)

Ja koska työni alkaa syksyllä, työstin aamupiiriin syksyistä teemaa. (Kiitos Husqvarnalle Opal - ompelukoneesta!)

Ja siitä se sitten lähti ajatus kulkemaan....

Ja tälläinen siitä sitten syntyi....

Sienimetsässä asuu kolme hiirtä, jotka aamupiirissä pohtivat säätä ja päivän nimeä. He touhuavat päivän teemaan liittyviä arkiaskareita, leipovat, laulavat, lukevat kirjaa, keräävät marjoja, istuttavat kukkasipuleita, piirtävät jne.

Ja tutkivat luonnon pieniä ihmeitä ja luonnon valmistumista talveen....

Ja välillä juhlivat syysjuhlia metsän muun väen kanssa...

Aamupiirimaailmaa saa myös käyttää leikeissä. Täällä voi asustaa niin My little Ponyt kuin Moshi Monsteritkin, jos ryhmäni lapset ovat tämän tyylisistä leikeistä kiinnostuneita.

Joulun aikaan työstän sitten joulu /talvi teemaisen aamupiiri -maailman.

Mukavaa kevätä teille kaikille. Minä siirryn nyt puutarhapuuhiin, jospa se kesä sieltä tulisi jo.

Innostuin sitten edellisen postaukseni aamupiirimaailman jälkeen vielä työstämään talvistakin aamupiirimaailmaa huopakankaistani. Tässäkin maisemassa seikkailevat hiirulaiset ja muu metsän väki.

Ompelutyöt syntyivät taas terassilla auringon paahteessa.

Talviaikaan aamupiirissä hiirulaiset lähettävät joulukortteja, rakentavat lumiukkoja, leikkivät lumileikkiä. He työstävät joululahjoja, leipovat joulupipareita, koristelevat kuusen, laulavat talvilauluja jne.

Wili oli taas kovin utelias tästäkin projektista ja sen etenemisestä. Kuvassa Wilillä "vähän" myrtsi ilme, kun kielsin sitä kulkemasta ees taas tuosta hiirulaisten ovesta. Kielto oli ilmeisesti "tyhmä äiti" -teko.

Tämäkin kertomusteni lavaste syntyi pianotuolin ylle hupuksi.

Tälläisiä puuhia siis tällä erää.

Lumisista ompeluksista huolimatta oikein mukavaa kesää teille kaikille!

Meidän nuorimmaisemme eskaritaival tulee tällä viikolla päätökseen. Vuosi on ollut upea ja lapsi on nauttinut jokaisesta päivästä kannustavassa, lämpimässä ja virkkeellisessä eskariympäristössä. Kaverisuhteita on syntynyt, uusia taitoja kehittynyt ja vanhat taidot saaneet vahvistusta. Vanhemmallekin on ilo nähdä lapsen säihkyvät silmät kun hän kertoo päivän tapahtumista esikoulussa.

Lapsemme esiopetusryhmä kantaa nimeä "ketut". Tästä lapsi keksikin työstää kiitokseksi mahtaville eskariryhmän aikuisille kettutyynyt. Tyttöni piirsi itse kaavat ja osti oranssin villakankaan ja vanut kanssani Iskun tehtaanmyymälästä 50c:llä.

Leikkasimme yhdessä ketut villakankaista ja villahuopatilkuistani.

Ja niin toimelijas tyttö alkoi ommella kettuja sarjatyönä. Blogiyhteistyönä saamani Husqvarna Opal on kyllä ihastuttavan lapsiystävälinen ompelukone. Se surraa hitaasti ja koneen lisätarvikeena saatava työskentelyalusta on tarpeeksi suuri lapsenkin työskennnellä esim vapaavarsikirjonnan kanssa, kuten tässä kuvassa, jossa ketun silmät työstyvät vapaaompelulla.

Lasten kanssa suosin vapaavarren ohella yläsyöttäjä-paininjalkaa. Se tassutelee verkkaisesti ja painaa kangaskerrokset hyvin toisiinsa, helpottaen näin ompelua.

Lapsi työsti ketut täysin itse. Minun tehtäväkseni jäi ompeluohjeiden antaminen, koneen langoitus sekä kääntöaukon sulkeminen piilopistoin. Lapsi olisi varmaan osannut senkin, mutta täyttöoperaation jälkeen iski pikku-ompelijalle väsymys ja minä sain tehdä hänen hyväksynnällään viimeistelypistot.

Minun ja eskarilaisen mielestä näistä tuli hurjan hienot.

Mukavaa pian alkavaa kesälomaa teille kaikille! Ja onnittelut kaikille koulutyönsä päättäneille!
Minä itsekin saan todistukseni keskiviikkona.

Ja kiitos kaikille lasteni kanssa touhunneille kasvattajille! Olette tehneet suuremmoista työtä!

Meillä on menossa kodissamme lämpöputkiremontti. Koko koti on mullin mallin. Pattereiden edessä olevien kaappien tyhjentäminen on työllistänyt minua viimeisen viikon ajan.

Kaappeja tyhjentäessäni löysin vuosia sitten äitini minulle palauttaman tilkkutäkin, joka oli vuosien käytössä repeytynyt pahoin. Olin siirtänyt täkkiin tarttumista ja sen tuunaamista uudeksi monta vuotta, sillä täkin muotokieli tai haalistunut ulkoasu ei puhutellut minua yhtään. Olin valmistanut täkin batiikkikurssilla v. 1996. Kerran heitin sen jo roskiinkin, mutta sitten tulin katumapäälle ja viikkasin sen tilkkutyömateriaalikaapin perälle.

Vanhoille (jo silloinkin hiutuneille lakanoille) työstämäni batiikkitilkut olivat lukuisissa pesuissa repeytyneet, mutta paksulla puuvillalangalla käsin tehdyt tikkaukset olivat vielä moitteettomat. Tikkauksia vain oli aivan liian vähän! Tuolloin olin vielä niin untuvikko tilkkutöissä, etten käsittänyt tikkauksien tarpeellisuutta täkin kestämisen kannalta. Enkä sitä, että tilkutyötä ei kannata työstää vanhoista lakanoista. Nyt käsitän :).

Minulla ei ollut nyt lainkaan viitselijäisyyttä alkaa työstämään peittoon paikkoja pienistä tilkuista vaan otin tilkkukankaistani suuret palat, joista leikkasin isoja renkuloita, olkoot vaikka donitseja tai uimarenkaita. Näillä renkuloilla ajattelin päällystää kaikki batiikkirenkulat.

Ensin ajatus oli työstää renkaat käsin ommellen, sillä, uskomatonta mutta totta, minulla oli yhä tuota samaa oranssia helmilankaa jäljellä! Lanka on muuttanut kanssani Kuopioon, Tervolaan, Ouluun ja Lahteen, Ressukka on matkanut kanssani yli 20 vuotta!

Mutta muutaman renkulan käsin tikattuani päätin, että se oli sitten siinä ja kaivoin ompelukoneen esille.

Ja niin se sitten valmistui kädenkäänteessä, uusiopeitto. Ja hui hai, että samassa peitossa on sekä käsin- että konetikkausta. Joskus on annettava nopeutetuille työtavoille valta. Hlaun tehdä tänä kesänä muutakin kuin tätä peittoa.

Peiton reunaan tikkasin uuden vuosiluvun, jotta käyttäjä näkee, että peittoa on työstetty pariin otteeseen. Saas nähdä korjaanko tätä taas 21 vuoden kuluttua :). Tikkausksia ainakin voin tehdä joskus lisää, jos tekemisen pula iskee, sillä mielstäni niitä on edelleen liian vähän.

Toivotaan pikaisesti uimakelejä, että saadaan kesäloma tuntumaan lomalta. Tämän peitonhan voisi ottaa vaikka rantapeitoksi uimarannalle.

Mukavaa kesää kaikille ja onnea kaikille koulutyönsä päättäneille!

Neulanhaltija-blogi jää myös kesälomalle, eli postauksia on tiedossa kesäaikaan hyvin harvoin, jos ollenkaan.

Heippa!

Aika-ajoin elämässä tulee tienhaaraan, jossa täytyy päättää mitkä tiet jättää taakseen ja mille tielle haluaa astua. Minulle tämä mennyt kevät tarjosi tuon tienhaaran. Sain käydä läpi aikamoisen tunnemyrskyn ja koin tunteita, joita en vuosiin ollut tuntenut. Olin hukassa itseni, toiveideni, tarpeineni ja haaveideni kanssa.

Minulle paras tapa käydä läpi päätäni ja tuntemuksiani on lukea viisaita sanoja kirjoista tai tehdä käsitöitä. Koska tämä blogini käsittelee tätä käsityöminääni, laitan tänne näitä kädentaidollisia päänsisäisen prosessini tuotoksia teillekin katseltaviksi.

Lapseni taidekoulun aikana paukuttelin ajatuksiani Brion lastenkangaspuilla muutamiksi pellavapohjiksi välillä kyynelsilmin, valillä intoa puhkuen. Illan pimeinä tunteina pistopistolta kokosin niihin ajatuksiani.

Tämä ensimmäinen kirjontatyöni käsiteli tukiverkkojani ja uutta alkua. Kuka seisoo myllerryksessäkin rinnallani, kuka ei? Astunko eräästä portista sisään vaikka tuulee ja kaikki on epäselvää vai jätänkö käymättä suosiolla tuon portin läpi ja etsin portin, jonka läpimeno ei pelota minua?

Tekstiilin pujotin Kreetan Malemen uimarannalta löytyneeseen puunoksaan toisen jo aijemmin tekemäni "Kuka minä olen? -minitekstiilin ja tyttäreni ensimmäisten sandaalien seuraan eteiseemme.

Toisen tänä keväänä syntyneen tekstiilin kanssa kävin läpi "Hedelmistään puu tunnetaan" -lausetta. Mitä jos hedelmiä ei edes ole? Tai mitä jos kaikki hedelmät ovat eri lajia? Onko silloin elämällä mitään virkaa? Onko tuottamaton puu yhteiskunnalle turha? Onko erilaisuus taakka, Luojan virhe vai rikkaus?

"Hedelmistään puu tunnetaan..." tekstiili pääsi Wili-pupumme pureskelemaan omenapuun oksaan roikkumaan.

Ja koska pienen ihmisen pää on joskus niin pullollaan ajatuksia ja pohdintoja, työstin vielä yhden työn, joka näistä kaikista oli minulle se kivulian.

Kirjonta työstyi yhden illan ja yön aikana kirpputorilta ostamaani käsinkudottuun pellavaiseen pikkuliinaan.

Työ käsitteli yksinäisyyttä ja hylätyksi tuloa. Sitä kuinka kovasti olisin halunnut istua kaiken opiskelukiireen keskellä kauniseen puutarhaani jonkun ystäväni, tuttavani, kaverini kanssa nauraen, kahvia lipitellen ja maailmaa syleillen. Mutta olin niin yksin ja erään ihmisen ikävillä sanoilla ja teoilla maahan lyöty, etten enää edes uskaltanut ottaa keneenkään yhteyttä, en edes niihin uskollisiin ystäviin, jotka varmasti olisivat tuleet luokseni vaikka läpi harmaan kiven. Vaikka puolisoni ja lapseni seisoivat rinnallani ja tukivat minua, on ystävien tuki minulle kuitenkin se voimavara.

Työni nimeksi tuli "Kuka istuisi samaan pöytään kanssani?"

Mutta koska elämä on ihana asia ja haavat paranevat sekä harmit helpottavat, olen taas jaloillani. Olen ollut itseasiassa jo pitkään. Olen kutsunut ystäviä, uusia ja vanhoja puutarhaani. Olen hymyillyt enemmän kuin ollut allapäin. Olen löytänyt oikean portin ja antanut puuni olla monihedelmäinen. Tie syksyyn alkaa olla selkeä. Minusta tulee perhepäivähoitaja ihanille lapsukaisille, joiden kanssa saan nauttia välipalaa puutarhassani vaikka joka ikinen päivä :)

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Karikoita tulee jokaiselle aika ajoin. Olen iloinen, että selvisin niistä ja osasin päästää irti asioista ja ihmisistä, jotka sieluani syövät.

Mukavaa Juhannusta teille kaikille! Ja erityishalaus kaikille yksinäisille ja omassa elämässään solmussa oleville!!!! Elämä voittaa lopulta ja aurinko todellakin paistaa myös risukasaan :) !!!

Pitkästä aikaa täällä blogi-maailmassa taas.

Edellinen postaukseni sai aikaan lukuisten viestien ja puheluiden suman, jossa monet kanssasisaret kertoivat koulu- ja työpaikkakiusaamiskohtaloistaan. Ja ystäväni kertoivat kuinka heille voi soittaa aina kun maailmani syystä tai toisesta järkkyy. Toivon sydämestäni kaikille minuun yhteyttä ottaneille kaikkea hyvää ja keinoja päästä eroon kiusaajista ja lynkkaajista sekä löytämään elämänilonsa takaisin. Nyt tiedän mitkä traumat pitkällinen (ja lyhytkin) koulu- ja työpaikkakiusaaminen voi ihmiseen jättää. Sata halausta teille kaikille kovia kokeneille!!!!

Olen tänä kesänä työstänyt pääosin erinäisiä leikkikaluja ja muuta tykötarviketta tuleviin perhepäivähoitajan työkuvioihini. Olen pakannut lastemme vanhoja klassikkoleluja varastosta olohuoneeseemme lipastoihin ja moninaisiin matkalaukkuihin. (Matkalaukkuihin työstän hoitolapsia varten kyltit, joissa jokaisessa lukee mitä laukku sisältää. Ja mustat laukut spreijaan hempeillä pastelliväreillä.)

Yhteen matkalaukkuun työstin tyttäreni kanssa Playmobil-eläimillemme hoitolapsien leikkeihin leikkimaailman.

Huopamaailmassa hyödynsin epämääräiset villanyssykkäni ja Volarilta lahjoituksena saamani vihreän akustiikkalevyn.

Villojen neulaajana ja sommittelijana toimi tyttäreni.

Minä puolestaan huovutin vedellä ja saippualla tyttären neulaamat villat tukeviksi levyiksi.

Kuivuvilla huopalevyillä oli mukava koristella myös hetkellisesti puutarhaamme.

Ja niin matkalaukkumetsä tuli valmiiksi äidin ja tyttären yhteistyöllä. Työnjohtajana toimi Wili-kanimme, joka uskollisesti seurasi jokaista työvaihetta ja kävi lopulta tarkistamassa myös lopputuloksen.

Hoitosopimuksia kirjoittaessa hoitolapset innostuivat jo leikkimään metsäneläimillä ja matkalaukkumetsä koettiin oikein mukavaksi leikkikentäksi.

Meillä löytyy Playmobileita myös merirosvoina, ritareina, prinsessoina, eläintenhoitajina, dinosauruksina ja poliiseina, joten maailmaan voidaan sovittaa tarvittaessa hahmoja lasten oman mielenkiinnon mukaan.

Mukavaa kesää teille kaikille! Minä lähden nyt uimarannalle lasten kanssa. Se puuha onkin tänä kesänä ollut harvinaista herkkua, sillä kesä on ollut melkoisen sateinen ja viileä.

Kesäni on kulunut pitkälti romaaneja lukien ja puutarhassa puuhaillen. Jotain pientä on kuitenkin käsityörintamallakin valmistunut. Tässä postauksessa esittelen tuleville hoitolapsilleni ompelemiani essuja, jotka valmistin kierrätyskankaista niin leivonta- kuin askarteluhetkiäkin varten.

Olin nuorena tyttönä valmistanut itselleni kapioita, tyynyliinoja ja lakanoita, joihin kirjoin perinteiseen tapaan nimikirjaimeni ja reunoille asettelin mummoni virkkaamia pitsejä. Lakanat ovat yhä päivittäisessä käytössä, mutta tyynyliinat ovat nykytyynyihin aivan liian kapeita. Ne ovat pyörineet kaapeissa turhanpantteina. Niinpä tartuin niihin nyt kun lompsani huutaa tyhjyyttään ja jotain pitäisi työstää, ettei taitoni ihan pääse rapistumaan kesälläkään.

Ompelukone surisi pihalla ja tyynyliinoista syntyi neljä essua leivontahetkiimme tulevien hoitolasteni kanssa.

Kas näin.

Sadepäivinä pihalla ompelu ei maistunut, mutta sisällä ompelu oli sitäkin mieluisampaa. Lahjoituksena saatu huonekalukangas muuttui ompelukoneen alla askarteluessuiksi. (Kiitos lahjoituksesta kaimalle!)

Kas näin.

Pikkuleipurien ja -kokkien leikkeihin valmistin myös pikapikaa lieden vanhasta vanerilevystä, cd-levyistä ja maitopurkin korkeista. Tämähän käy vaikka avaruusaluksen kojelaudaksi.

Säilöntäkausiterkkuja teille kaikille! Tässä kuvassa minulla on kesäkuun ensimmäisten nokkosten keittopuuhat meneillään. Näistä saadaan vitamiinia talvenvaralle hoitolasten ja perheemme smootheihin. Nam!

Tänä kesänä olen tuunannut paljon kaikenlaista, niin tekstiilejä kuin huonekalujankin. Olen maalannut kaikki talon kenkätelineet valkoisiksi. (Ja isäni vieläpä korottikin jokaista telinettä yhdellä lisäkerroksella, jotta perheemme lukuisat kengät mahtuvat eteiseemme paremmin).

Ihastuttavin tuunaukseni oli kuitenkin omasta mielestäni tässä postauksessa esittelemäni kukkatelineen tuunaus.

Isäni oli sorvannut kansalaisopiston puutyökurssilla kahdenksankymmentäluvulla molempien tyttäriensä huoneeseen kukkatelineet, jotka aikojen kuluessa päätyivät mökillemme varastoon. Kukat tai viherkasvit eivät kiinnostaneet minua aikuisena, eikä telineelle ollut oikein sijaa kodeissani.

Nyt teline tuli vastaani mökilllä ja siitä se idea nyt, uuden vihersisustamisen innossa, lähti.

Jotain päivittämistä halusin telineelle kuitenkin tehdä. Kenties maalia pintaan ja puuhelmiä koristeeksi.

Ja niin hiomapaperi ja sivellin lähtivät viuhumaan telineen ja helmien kimpussa. Maalina käytin murretunsävyisiä mattamaaleja.

Olin lopputulokseen oikein tyytyväinen.

Nyt viherkasvit ovat alkaneet vallata kotiani ja Wili-kanimmekin on ihmeellisesti antanut niiden olla rauhassa -ainakin toistaiseksi...

Hoitolapsia varten hankin myös kukkatelineen sävyihin sopivat 120 cm matot, joiden päälle leikit on mukava rakentaa ympäri kotia (ja joiden rajat helpottavat myös leikkien siivoamista pois).

Mukavaa naistenviikkoa teille kaikille!

Muistan lapsuudestani hetkiä, jolloin isovanhempieni maatilalla päiväuniakaan makasin yksin pihanurmella heinä suussani ja katselin taivasta ja mummun mahtavia perennapenkkejä. Oli hiljaista, vain kärpäset surisivat ja heinäsirkat sirittivät. Onni oli siinä.

Löysin Pelastusarmeijan kirpputorilta kirjotun pellavapöytäliinan, joka toi tuon lapsuuden tunteen pintaan. Ajattelin jatkaa liinan kirjailua hieman ja laittaa liinan kotimme kattoon muistuttamaan levon ja hiljaisuuden sekä ajatusmatkojen tärkeydestä.

"Kesäpäivänä menin maate ja silmäni näkivät: maailma on kaunis."

Kirjontalankojani katsellessani, käsini osui myös tälläinen samasta mummolasta saamani, mummon seinällä iät ja ajat ollut kirjontatyö. Kirjontatyön reunat olivat persikanväristä satiinia ja hyvin repaleiset.

Ratkoin ne pois ja ompelin reunoille tilkkukehykset.

Tekstiili pääsi vanhempieni mökin seinälle, jonne se istui takan betonimuuriin kuin valettuna.

Ihanaa kesää teille kaikille!

Eilen pistin postiin pienen tilkkutäkin, jonka ompelin serkkuni masuvauvalle. Masuvauva päättikin syntyä maailmaan jo 1000g painoisena keskosena, joten lämmin peitto on varmasti pienelle sitkeälle tyttöselle tarpeen.

Halusin valmistaa peittoon suloisen värimaailman ja jonkin suloisen eläimenkuvan. Katselimme ideoita miniatyyritilkkutyökirjastani tyttäreni kanssa. Kirjasta tyttäreni valitsi peittoon ommeltaviksi koalan kuvan.

Mutta minä en tyytynytkään vain yhteen koalaan, vaan tein niitä kolme. Äidin, isin ja lapsen.

(Hups, kuvassa langanpätkä... mutta sellaista sattuu...)

Peiton reunoille laitoin kaikki mini-minitilkkuni, jotka joten kuten sopivat peiton värimaailmaan. Ja tälläinen karamelli-peitto siitä sitten tuli.

Kaikkea hyvää pienelle tytölle keskolaan! Ja onnea vauvan perheelle uudesta perheenjäsenestä!

Aloitin tänään perhepäivähoitajan työurani toistamiseen elämäni aikana. Toisinaan on näköjään katsottava kauas, jotta voi nähdä lähelle. Ovet, joita minulle raotettiin, eivät tuoneen minulle onnea eivätkä sisäistä rauhaa, joten palasin tähän vuosia sitten hyväksi kokemaani ammattiin.

Nyt voin hymyssäsuin askarrella lasten kanssa, esittää nukketeatteria, kuunnella lasten viisauksia, käydä päivisin metsäretkillä ja syödä kynttilänvalossa muidenkin kuin itseni kanssa. Elämässä on taas sisältöä, joka ikiselle päivälle. Olen tarpeellinen. Minulla on paikka yhteiskunnassa. Minä saan olla vielä lähellä omien lasteni kouluarkea.

Koska olen aika innoissani tästä työkuviostani, olen työstänyt kesän aikana yhtä jos toista ideaa lasten kanssa tutustuttaviksi tai työstettäviksi. Tässä postauksessa mökillä työstämäni "salaisuuksien ovi", jonka työstin Kaari Utrion Vehkalahden neidot -kirjaan.

Aluksi liimasin kaikki kirjan sivut kevyesti toisiinsa kiinni.

Sitten leikkasin ja revin sivunippuun oven reijän.

Sitten alkoi maalaus..... Mökiltä löytyi ihan kamalan surkeat muka-vesivärit ja muka-maalauspensseli, joilla sudin piirrustuspapereihin väriä.

Värit lähes kiehuivat vedestä ja auringon lämmöstä. En ole ikinä maalannut tälläisillä väreillä.

Mutta vaikka värit olivat ihan surkeat, tuli maalausjäljestä mukavan elävää ja ilmeikästä.

Wili-pupu seurasi tapansa mukaan touhujani koko ajan vieressäni, mökin apilapihalla.

Ja mihin tämä ovi sitten minut ja hoitolapseni kuljettaakin jäänee vielä arvoitusten varaan. Oven takana löytyy ruskea huone, jonne voimme yhdessä lasten kanssa työstää syksyllä jotain yhdessä keksimäämme.

Eli tälläistä tällä erää. Postattavaa olisi kyllä vaikka kuinka, mutta en millään jaksaisi istua täällä tietokoneella. Sen sijaan jos haluat nähdä kattavammin ja useammin mitä kaikkea puuhailen päivät pitkät niin kirjaappa itsesi instagram seuraajakseni @neulanhaltija -tililleni. Sinne päivittelen touhujani ja muuta sillä hetkellä silmiin osunutta tai ajatuksiani herättänyttä joka ikinen päivä.

Ja tähän loppuun vielä tiedotus: PERHEPÄIVÄHOITORYHMÄNI KAIPAILEE VIELÄ YHTÄ 3-5-VUOTIASTA LAPSOSTA! Eli jos tiedät jonkun suloisen pikku-ihmisen vailla hoitopaikkaa, niin pyydä hänen huoltajiaan ottamaan yhteyttä minuun, kenties hän pääsee mukaan "satumaisiin" hoitopäiviin luonani.

Meille on syntynyt muutama uusi ratsu. Ja voi sentään kuinka kovaa niillä jo viiletettiin.

Ratsut työstimme Iskun huonekaluhuovilla Huhta-designin upeisiin vaneeriaihioihin. Tyttäreni mielestä nämä lahtelaiset Huhta design -kepparit ovat maailman parhaita. Ne ovat kevyitä ja niiden design viehättää hänen ja minun silmääni. Ja mukavinta kaikesta, ne osaa pienikin lapsi stailata.

Kepparit eivät muuta tarvitse kuin maalia pintaansa ja ryijysolmuin villalangoilla solmitut harjat tai kuten me teimme: Huonekaluhuopaa (tai fleeseä), liimaa ja villalankaa.

Lähistöllemme on työstetty Evakkolapset ry:n lahjoitusvaroin mukava pieni puisto, jossa pidimme heti heppojen valmistuttua keppareiden leikkimieliset laukka- ja ravikisat.

Voi sitä lasten riemua ja intoa laukata eestaas keppareilla. Nämä hepat sopivat niin pienille kolmevuotiaille lapsosille kuin koululaisillekin.

Jihaa, hirnahtavat tsempit kaikille koulutyönsä aloittaville lapsosille! Muistakaahan aikuiset olla varovaisia liikenteessä, kun pienet ihmiset lähtevät maailmaa valloittamaan.

Syksy on alkanut minulla iloisissa merkeissä. Olen nauttinut täysin rinnoin letkeistä päivistä hoitolasteni kanssa ja saanut ihmetellä luonnon ja elämän suuria ihmeitä lasten silmillä. Kaikki on hyvin. Olen saavuttanut rauhan sisinpääni.

Toissa päivänä kävimme hoitolasteni kanssa retkellä huikeassa Theatrum Olgassa. Kotiintuomisina sain tälläisen Dilan opiskelijoiden työstämän tilkkupeiton (oikeastaan kyllä vasta tilkkupinnan), jota valmistaessaan oppilaat olivat pohtineet batiikkivärjäyksen menetelmin pimenevän arjen voimavärejään ja voimaantumista.

Peitto oli upea, mutta siitä puuttui vielä vanu ja tikkaus. Eli nuo tilkkutäkille tärkeät ominaisasiat. Husqvarnan blogiyhtreistyönä saamani Opal -ompelukone pääsi taas onnellisena surisemaan :).

Niinpä minä, niillä taidoilla ja osaamisella, joita minulle on suotu, päätin auttaa Olgalaisia ja tikata heidän suurilla ajatuksilla valmistamansa peiton.

Tikkausta varten minulle annettiin vapaat kädet. Tikkasin peittoon keltaisella langalla yhden yhtenäisen, läpi koko peiton jatkuvan kiemurtelevan ja pärskivän tikkauksen. Tikkaus kuvastaa pimenevän arjen voimahaikuja, jotka kiemurtelevat läpi kaikkien opiskelijoiden ajatusten muodostaen yhtenäisen auringonsäteen ryhmän yhteiseksi voimaksi pimenevän arjen keskellä.

Pimenevän arjen keskellä Olgassa käsitelläänkin draamaharjotteiden ohella syviä teemoja. Näissä illoissa tämä peitto saanee tarjota osallistujille ilonvärejä ja sateenkaaren symboliikan anteeksiantoa ja suvaisevaisuutta. Suvakkisyksyn keskusteluiltoihin on vapaa pääsy ja kaikki ovat niihin tervetulleita.

Minä jatkan syksyä hoitolasteni kera ja yritän postailla tänne touhujamme ainakin kerran viikossa. Instagramissa touhuni ja touhumme näkyvät päivittäin @neulanhaltija. Tulkaahan ihmeessä seuraamaan sinne perhepäivähoitajan arjen iloja.

Tämä Theatrum Olgalle valmistamani peitto nähdään kenties myös Kätevä ja Tekevä messuilla Pyhäinpäivän aikaan, 4.-5.11.2017, Lahden messukeskuksessa, jossa minä olen myös mukana touhuamassa nukketeatterieni ja kenties tallukkaideni kanssa. Tulkaahan ihmeessa sinnekin moikkaamaan ja jutustelemaan.

Nyt minä lähden Lahden Taidelauantain viettoon perheeni kanssa. Mukavaa Elokuun loppua, näiden hoitolasteni askartelemien sateenkaarten välityksellä teille kaikille! Pysytään hyvällä puolella!

Syksyn alku on ollut oikein mukava. Olen joka päivä nauttinut työstäni yksityisenä perhepäivähoitajana. Hoitoryhmäni lapset ovat hurvaavia persoonia. He ovat mahtavia leikkijöitä ja innokkaita uudenoppijoita. Meillä on hyvä olla yhdessä. Kuvia päivistämme löydätte @neulanhaltija -sivuilta instagramista.

Tämän blogin kirjoittaminen sen sijaan on vähän ollut retuperällä, sillä läppärimme koko syksyn toiminut huonosti netissä. Ipadilla blogin päivittäminen ei ainakaan minun taidoillani onnistu, instagram sen sijaan Ipadilla onnistuu hyvinkin. Mutta nyt läppärin ja nettiyhteyden pitäisi olla taas kunnossa ja voin alkaa siirtelemään satoja kuvia syksyn touhuista tänne blogimaailmaankin.

Mutta nyt tähän postaukseen, jossa työstin puupölkystä syksyn aamupiireihimme pienen kodin viisaalle pöllölle ja hänen ystävilleen. (Ja ohessa työstyi myös pieniä salaisia ovia hoitolapsillekin työstettäviksi ja kiinnitettäviksi sinne tänne ja tuonne.)

Idea puupölkkykotiin lähti tästä kirjasta, jonka työstin vanhasta kirjasta mökillä kesäisenä sadepäivänä.

Mökiltä löytyi myös kauniiksi patinoitunut vanha lauta, joka käynnisti idean ovista, joita voisi kiinnittää hoitolasten kanssa puihin, talonseiniin tai vaikka puupölliin.... ovien takana voisi asua niin keijut, kuin tontut ja metsän pikkueläimet.

Patinoituneen laudan pikkupaloista työstin nuukana naisena vielä pari postilaatikkoakin.

Omista kätköistä löytyi vielä pikkuoviin sopivia saranoita ja ovikoristeita, joten ei kun hommiin....

Ensin yritin kovertaa pölkkyä taltalla ja vasaralla, sitten puukolla vuollen, mutta kuten joskus käy, sain siitä vain syvän viiltohaavan ja tikit vasempaan kämmeneeni. Puupölli oli aivan liian kuiva ja kova minun työkaluilleni.

Mutta on onni omistaa isä, jolta löytyy työkaluja hommaan jos toiseen, niinpä marssin käsi paketissa pölleineni isäni luokse...

Ja johan alkoi työ sujua :).

Pölli sai saranallisen oven ja kuumaliimalla näpertelin oveen kahvan ja koristesaranat.

Kirpputorilta löytyi vielä "saa ottaa" -laatikosta oiva muovinen matto pöllön kodin oven eteen ja kun koko homma oli valmis, huomasin, että pöllin takaa löytyi oivat jäljet, joista saa keksittyä vielä monen monta tarinaa.

Jossain vaiheessa syksyä tutustustumme hoitolasten kanssa pöllöön ja hänen tarinoihinsa sekä aimo joukkoon pöllön ystäviä. Se mihin pöllön kodin sijoitan on vielä kysymysmerkki. Kenties se päätyy takkamme viereen tai terassin ovensuuhun.

Työstämistäni ovista yksi ovi pääsi jo omalle paikalleen puuvajamme seinään. Siihen pitänee vielä etsiä jostain pikkumatto ja kenties askarrella tai maalata pienet portaat. Oven takana saa asustella puuvajatonttu.

Loput ovet työstämme jossain vaiheessa hoitolasten kanssa. Pitänee ensin etsiä jostain kirppareita pikkuoviin koristeita ja saranoita lisää.

Mukavaa syksyä teille kaikille! Kirjoittelemisiin!

Huomenna 17.9 klo 13-17 Lahden Pikkuvesijärvellä eli lahtelaisittain Pikkuveskulla on meidän yksityisten perhepäivähoitajien järjestämä KOKO PERHEEN RIEMUKAS SYYSPÄIVÄ. Tapahtumassa on mm. poniratsastusta, pomppulinnoja, onnenpyörää, kasvomaalausta, temppurataa, lelunvaihtopiste, makkaranpaistoa ja kahvila. Minä toimin yhtenä ohjaajana ilmaisessa helmiaskartelupisteessä.

Pajaa varten lukuisat perhepäivähoitajat lahjoittivat minulle puuhelmiä ja rautalankaa askarteluvarastoistaan.

Omat hoitolapseni pääsivät tekemään näytteitä ja se osoittautuikin erityisen mielekkääksi puuhaksi.

Yksinkertaisista helmiympyröistä saa iloa niin helmien pujotteluvaiheessa kuin valmiina helmirinkulanakin. Helmirinkulaa voi käyttää rannekoruna, pannunalusena, ikkunakoristeena, pehmolelun kaulapantana tai vaikka tulevana jouluna joulukuusen koristeena

Näkemisiin siis lahtelaisten lapsiperheiden kanssa huomenna Pikkuveskulla klo 13-17. Mukaan kannattaa ottaa pikkurahaa pikkuostoksia varten. Syyspäiväntuotto käytetään Perhepäivähoitajien virkistäytymiseen ja siitä lahjoitetaan osa ensi- ja turvakodille.

Samaan aikaan Lahden satamassa on muuten kalamarkkinatkin, joten Vesijärven rannalta löytyy nyt sunnuntaipäivälle puuhaa ja nähtävää kerrakseen.

Olen ilokseni saanut tämän syksynä kantaa korteni kekoon Lahden lauantainäyttämön harrastajateatterin toimintaan. Olen saanut huseerata upeassa työryhmässä teatterin kulisessissa, puvustuksessa ja lavastuksessa. Rakennamme ihastuttavien ihmisten kanssa hassun hauskaa teatteriesitystä: Puhelinluettelo (käsikirj, Tuomas Parkkinen, ohj. Tytti Jäppinen).

Näytelmän puvustuksessa olen tähän mennessä keskittynyt "apina-ihmisten" puvustukseen (siitä lisää tuonnemmissa postauksissa) ja lavastuksessa sisustustekstiileihin, kuten tilkkutäkkeihin, joilla näytelmän kotien tunnelmia on helppo vaihtaa lennossa.

Yksi näytelmän perheistä on hyväsydäminen Onnelan perhe, jossa asustelee herttainen höppänä isoäiti, hänen poikansa ja pojanpoikansa. Heitä varten ompelin jotain iloista, herisyvää ja nostalgista.....

Eli perusneliö -tilkkutäkin 70-luvun pussilakanoista. Lakanat sain lahjoituksena anopiltani (Kiitos!!!!). Näissä lakanoissa olen minäkin useamman yön nukkunut kesämökillämme.

Peiton työstin neljän eri kukkalakanan kaitaleista, jotka leikkasin yhteenompelun jälkeen vastakkaiseen suuntaan, neliöiksi. Helppoa ja nopeaa; sellaista höppänän mummon harrasteompelua :).

Peiton tikkasin kolmessa osassa vapaakirjonnalla.

Tikatut kaitaleet yhdistin toisiinsa ompelukoneella ommellen ja yhdistyssauman peitin nurjalta puolelta kaitaleella.

Yleensä ompelen erikseen tikattujen osien yhdistyssaumankaitaleen käsin piilopistoilla kiinni peittoon, mutta nyt toimin toisin, sillä halusin saada peiton nopeasti valmiiksi (kahdessa illassa) ja myös saada sen näyttämään enemmän "höppänän mummun" harrastajaompelijatyöltä. (Käsin ommellen sauman tikkaus ei näy oikealla puolella, ompelukoneella ommellen se näkyy.)

Lopuksi kanttasin vielä reunat kaksinkertaisella kaitaleella.

Ja tälläinen siitä sitten tuli: Oikea retropeitto. (Ehkä joskus vielä ratkon tuon yhdistysompeleen pois ja ompelen kaitaleen reunat käsin, mutta nyt rahkeet eivät riitä käsin ompeluun, koska vierillä on niin monta projektia ja päivät touhuan käsitöiden ulottumattomissa perhepäivähoitajana)

Puhelinluettelon ensi-ilta on Lahden Pikkuteatterilla pe 24.11 klo 19. Muut esitysajat löytyvät täältä. Tulkaa ihmeessä katsomaan ja nauramaan :).

Mukavaa syyskuuta teille kaikille! Me jo kovasti odotamme hoitolasteni kanssa puutarhatontun lyhdyn sytyttämistä kotinsa edustalle :).

Syksy on saapunut ja syyssateen ropistessa kattoon ja hoitolasten nukkuessa on hyvä välillä kerrata tietokoneen kuvakansioita ja katsella mitä kaikkea sitä onkaan alkusyksyn aikana touhuttu. Tässä postauksessa pari kierrätysaskarettamme.

Nämä askareet työstyivät Prisman pihan mansikkamyyjiltä kesäkuussa saamiini laatikoihin. Toiseen tehtiin lasten omana yhteistyönä pieni puutarha keijuille ja pikkueläimille, toiseen työstimme vauvanukelle ja pehmoleluille vuoteen.

Muistan itse ala-asteen kouluajoiltani vastaavan projektin, jossa teimme pahvilaatikkoon pienoismetsät. Se oli todella kiehtovaa ja mikä onni olikaan kun pikkumetsä alkoi kasvaa syksyllä sieniä. Hoidimme pikkumetsää kaverini kanssa todella suurella rakkaudella.

Ja suurta iloa on ollut tästäkin pikkupuutarhasta, jossa on syksyn mittaan leikitty jos jonkimoisia leikkejä.

Pikkupuutarhalaatikko sijaitsee on terassillamme ja saa siellä tarvitsemansa kosteuden, joten se ei ole tällä kertaa tarvinnut minkäänlaista huolenpitoa. Mutta vois sitä iloa, kun sammaleesta putkahtelee uusia versoja (mistä lie rikkakasvista).

Toiseen laatikkoon työstimme leikkipedin jämäkangastilkuistani.

Ihana, rauhallinen blogiyhteistyönä saamani Husqvarna Opal tassuttelee yläsyöttäjän kanssa niin verkkaisesti, että lapset saivat itsekin ommella pikkupetivaatteita.

Kaasupoljin oli lasten ommellessa vanhalla jakkaralla ja ompelutuolin päällä oli pieni matkalaukku nostamassa lasta hieman ylemmäs.

Ja niin siitä sitten syntyi hyvä pieni peti. Ja pedin myötä alkoivat kivat kotileikit.

Mukavaa syksyä teille kaikille! Ja tervetuloa instagramiin @neulanhaltija seuraajiksi.

Olen ilokseni päässyt yhdeksi osaksi mukavaan Lahden Lauantainäyttämön harrastajateatteriporukkaan. Vastuualueikseni tulivat roolituksessa puvustus ja lavastus. Tämän syksyn saan siis työskennellä kannustavassa ja taitavassa tiimissä hassunhauskojen teemojen ympärillä. Työstämme upean ohjaajan (Tytti Jäppinen) ja iloisen näyttelijätiimin kanssa Tuomas Parkkisen Puhelinluettelo -komediaa.

Tässä postauksessa saatte jo vähän esimakua esityksen alkutapahtumasta, jossa ihmisapinat tahi alkuihmiset ideoivat puhelinta ja puhelinluetteloa. Tai itseasiassa, ette näe vielä noita hauskoja tapahtumia, vaan pukuja, joita olen näyttelijöille lähes nollabudjetilla valmistanut. Postauksen lopussa on linkki näihin valmistamiini pukuihin näyttelijöiden yllä.

Kyllä on taas blogiyhteistyönä saamani Husqvarna Opal saanut laulaa kerran ja toisen. Kone on pistellyt mukavasti sekä tekonahkaa, että aitoa turkista, huopaa ja villakankaita, paksuja kerroksia ja kummallisia yhdistelmiä. Hyrrrrrr....

Ja koska pitkästä aikaa pääsin työstämään roolivaatteita, päästin koko pöljyyteni valloilleen ja annoin mielikuvituksen lentää.... ja tästä tekonahkaretaleesta se ajatus sitten lähti...

Ensin vähän työstin huovuttamalla, vanuttamalla ja värjäämällä huoparetaleita, joista voisin ommella pukuihin vatsalihaksia ja luita, sitten puhdistin kaappini ruskean sävyisistä kankaista ja tyhjäsin niihin spraymaalipurkit tyhjiksi.

Viidakkorummun avulla sain läjäpäin aitoja turkiksia sekä tekoturkiksia ja siitä sitten pistin ommellen parastani viidelle alkuihmiselle, kolmelle uhkealle urokselle ja kahdelle hemaisevalle naaraalle. Kiitos mitä kaunein kaikille materiaalia lahjoittaneille!!!!! Ja koko Lauantainäyttämön tiimille!

Yhtään neulaa en edes saanut tämän projektin aikana poikki! Kaikki sujui kuin rasvattu!

Ja niin ne puvut sitten iltatyönä valmistuivat. Alla kuvakollaasia kaikkien viiden alkuihmisen asuista, joita Puhelinluettelo -esityksessämme tullaan näkemään sekä livenä että videotallenteena.

Eli tervemenoa lippuja varaamaan heti, heti, heti.... TÄÄLTÄ! Ja tervetuloa nauramaan ja viihtymään joulu-, tammi ja helmikuussa hulvattoman komedian parissa.